Mun odotuksia olivat siis jo edellä mainitut tulokset ja mieluusti pysyvät sellaiset. Sen lisäksi toivoin dieetiltä joitain joka päivään sovellettavissa olevia ohjeita ruokailuun. Varsinaisia saliohjelmia kohtaa odotuksia ei hirveästi ollut, koska salilla käyminen on ollut entuudestaan tuttua. Myös kovaa reenaaminen ja isoilla painoilla tekeminen on aina ollut mulle mieleen. Siinä mielessä oon siis tykännyt kyllä aina äijäilystä.

No miten nää mun odotukset sitten täyttyi, voisi sanoa, että puolittain. Paljon on hyvää sanottavaa, mutta jotain jäin myös kaipaamaan. Tuloksia syntyi ja olenkin niistä älyttömän ylpeä sekä innostunut jatkamaan saleilua tietyin omin tavoittein. Lisäksi sain ehdottomasti varmuutta siihen, että olen tähän mennessäkin treenannut hyvin ja omat ohjelmat ovat olleet hyviä. Mitään uutta ja mullistavaa ohjelmat eivät siis mulle tarjonneet. Ohjelmat oli siis hyviä ja mukavia, jos naama irvessä tehtyjä liikkeitä voi sellaisiksi kuvailla. Tosin oon aina tykänny vääntää voimat viimeseen asti ja sen jälkeistä fiilistähän ei voita mikään. Mutta siis kuten sanottu ei mitään maata mullistavaa, olisin ehkä saattanut onnistua tekemään tuollaisen ohjelman itsekin.

Mutta se mitä en olisi välttämättä onnistunut tekemään itse oli suorittaminen ja periksiantamattomuus. Joo, olen hirmuisen periksiantamaton itse, mutta välillä näissä asioissa tuppaan antamaan omalle mukavuudenhaluisuudelle periksi. Tää dieetti ja ehdottomat ja selkeät ohjeet oli mulle siis enemmän kuin paikallaan. Vaikka kukaan ei varsinaisesti kytännytkään, että lähteekö sinne salille ja syökö ohjeiden mukaan. Jollain tapaa ei pystynyt antamaan periksi, koska mukana oli muitakin. Yksinään toteuttaessa on niin helppoa mennä siitä mistä aita on matalin. Yhteisö siis tsemppasi tekemään vaikka en varsinaisesti yhteisöissä (facebook ja foorumi) ollutkaan mitenkään erityisen aktiivinen. Vertaistuki oli mulle siis yksi tärkein juttu onnistumisen kannalta. 

Dieetissä oli siis ehdottomasti hyviä puolia, mutta yksi asia mua jäi aika paljon harmittamaan. Nimittäin ne ruokaohjeet. Ne oli hyvät, dieettiin. Jatkossa niistä on kuitenkin mielestäni hankala soveltaa mitään fiksua elämään ja tuolla kymmenen viikon järjettömällä proteiinitankkauksessa mulle jäi suoraan sanottuna paska maku suuhun. Ei paljon nappaa ostaa kaupasta rahkaa tai raejuustoa. Hiukan pursuaa vieläkin korvista. Toinen juttu, mikä ruokavaliossa meni mun mielestä mönkään oli se, että lisäravinteita tarvitsi vetää jumalattomia määriä. Valehtelematta yli kymmenen nappia naamaan joka aamu. Mä jotenkin miellän terveellisen ruokavalion niin, että siitä saa tarvittavat rasvat ja vitamiinit. Sen sijaan nyt ne vedettiin pillereinä ja muu ruoka oli "puhdasta". Ruokavalio tuotti siis mulle pettymyksen. Toivoin saavani terveellisen ruokavalion ja vihjeitä terveellisistä ruoka-aineista, joita voisi jatkossakin käyttää. Sen sijaan mulle jäi käteen se, että paljon nappeja ja mahdollisimman yksinkertaista rasvatonta "puhdasta" ruokaa niin hyvä tulee. 

No mut siis kun nyt aloitin niin kai sen voisi ihan numeerisesti arvostella! :D 
Saliohjelmat saa 9, muuten saisi kympin, mutta hlökohtainen vihani kiertoharjoitteluita kohtaan huonontaa sen tuohon ysiin. Ruokavalio saa 7-, koska ne olivat hyvät dieettiin, mutta mä en hlökohtaisesti saa niistä muuten mitään iloa irti. Lisäksi ihan jatkon kannalta ne on vähän turhan askeettiset. Toisaalta, ne tuotti tuloksia, joten ihan hyvin voisi antaa paremmankin. Kokonaisuudelle numeroksi tulisi multa varmaan joku 8½ tai 9, settinä hyvä ja toimiva. Hinnasta miinusta, sekä tietysti siitä, että ruokavalio tuli maksamaan ainakin mulle vähän turhan paljon! Lisäksi tosiaan miinusta tuosta ruokavalion soveltamismahdollisuudesta. Ehdottomat plussat kuitenkin toimivuudesta, jota todistaa seuraava taulukko. 

näillä mä leijun:

Eiköhän tuo siis puhu paljon puolestaan. Oonhan siis ollut "iso tyttö" ja olen kai jonkun mielestä edelleen. Mä kuitenkin jo välillä ihailen omaa peilikuvaani. Tästä on tosi hyvä jatkaa ja intoa piisaa.

Into on kuitenkin vähän joutunut odottamaan, koska dieetin jälkeen on tullut sairasteltua ja salille en ole vieläkään päässyt :( Joten siinäkin varmasti yksi syy miksi on noussut tuota kiukkua ruokavaliota kohtaan. Keho on tottunut tuohon mun mielestä luonnottomaan ruokavalioon ja tuntuu olevan nyt superherkkä kun sen lopetti. Vitamiineista kuitenkaan ei ole kyse, koska niistä suurimman osan käyttöä olen vielä jatkanut. Toinen syy miksi ruokavalio kiukuttaa on varmasti se, että koska ruokavalio oli niin askeettinen, tiukka ja tylsä niin nyt on sitten ollut vaikeuksia syödä mitään järkevää. Siitähän on toki ihan turha syyttää ketään muuta kuin itseä, että mun herkuttelu on ollut täysin hervotonta jo melkein pari viikkoa. Sairastelut on kai myös tehneet oman tehtävänsä. Toki tää mässäily on myös ollut tosi hyvä tapa konkreettisesti osoittaa se ero näiden ruokavalioiden välillä. Jumankauta meinaan tätä hiilariturvotusta! 

Luojan kiitos paino ei ole noussut, eikä toivottavasti kaikki lihaskaan ole vielä kadonnut. Jotenkin sairastellessa ei vaan jaksa kiinnostaa yhtään mikään fiksu ruoka ja sitten tietysti urheilemaankaan ei ole mitään asiaa. Toivottavasti asiat lutviutuu paremmin jo ensi viikolla. Olen vaan tuttuun tapaani kerinnyt ressaamaan tuota herkuttelua jo niin paljon. Pelkään, että paino nousee uudestaan ja turpoan taas vaikka suunnan olisi tarkoitus jatkua alaspäin, eli vielä 

timmimmäksi. Kokemuksia laihtumisesta ja takaisin lihomisesta on kuitenkin liikaa. Kerkiän tuudittautumaan tähän hyvänolon tunteeseeni ja lakkaan urheilemasta, koska olen tyytyväinen. Ja tyhmintähän tuossa on se, että tiedän, että jos aikoo pysyä kunnossa, täytyy työtä tehdä silloinkin!

Tosin EI KIINNOSTA, EI JAKSA, EI HUVITA on valitettavasti ollut viimeisen 3vkon teema :( Salikäynnit on kerta kaikkiaan jäänyt tekemättä, kun harkka alkoi. Harjoitteluni ei ole edes raskasta työtä, mutta työpvän jälkeen ei yksinkertaisesti jaksa tehdä mitään. Olo on ihan naatti koska työvuorot painottuu iltaan. Töistä pääsee kasin tai kympin aikaan ja aamulla yksinkertaisesti nukkuu mielellään pitkään. Varsinkin kun työvuoron jälkeen nukkumaan pääseminen kestää vähintään 3-4tuntia. Työmatkakin vie kokonaisuudessaan sen tunnin. Juu, onhan näitä, tekosyitä.

Jotenkin musta ei silti ole kuin yhdelle uudelle asialle kerrallaan. Se yksi asia vie kaiken energian, oli se sitten oikeasti raskasta tai ei. Yksi asia saa suurimman osan keskittymisestä ja niin se vaan mun elämässä menee. En edes ala vaatimaan itseltäni sitä, että säntäilen paikasta toiseen, koska siitä stressistä mikä siitä syntyy, ei mulle ole mitään apua. Kokemuksen mukaan alkaa sitten kaikki puskemaan tasaisesti päin persettä, koska millekään ei riitä kunnolla energiaa.

Yksilöasiahan tuo jaksaminen on, mutta tekosyitä olen yrittänyt välttää tämän dieetin aikana välttää. Ainahan niitä keksii jos haluaa. Mut vaikkakin aluksi toi saleilun pois jääminen oli ehkä tekosyy, niin seisoin sen päätöksen takana vieläkin. Kyllähän sitä varmasti olisi jotenkin jaksanut ja puskenut läpi, mutta tää oli mun paikka heiluttaa valkoista lippua. Mä kun olen hidas muutoksissani, en halua rysäyttää täysillä mihinkään. Yleisen kokemukseni mukaan jos heittäydyn ja annan kaikki voimani kaikilla mahdollisilla tavoilla törmään seinään, jonka jälkeen kaikki tekeminen jää ja unohtuu ja sitten ei vaan enää edes jaksa aloittaa.

Viimeisellä viikolla mun oli tarkoitus repästä, mutta sairasloma vei senkin innon. Tässä on siis olut kyllä kaikenlaista. Ja ainahan tosiaan tekosyitä keksii jos haluaa. Kuitenkin en koe, että nää mun tekosyyt olisi jotenkin kamalan rankaistavia, koska kyse on kuitenkin paljosta muusta kuin pelkästä dieetistä. Kyseessä on mun elämä, sen muuttaaminen ja yleisestikin oma jaksaminen. Mitään ei voi toki saavuttaa, jos ei ole valmis panostamaan, mutta omat rajat täytyy myös tunnistaa. En koe hyötyväni siitä mitään, että väkisin väännän loppuun asti ja sitten lösähdän sohvan pohjalle seuraavaksi pariksi kolmeksi kuukaudeksi. Tällä tavoin tämä siis toimi mulle.

Olen kuitenkin tosi ylpeä siitä, että ruokavaliosta en ole poikennut. Ja se on tuottanut sitä tulosta. Kuurin jälkeen varmaan tulee välteltyä rahkaa ja muuta proteiinipitoista ruokaa, koska se vaan oikeesti jo mielikuvana ällöttää - Mitta tuli niistä täyteen jo pari viikkoa takaperin. Silti olen niitä väkipakolla vetänyt ja siitä olen ylpeä! Vaikka siis saleilut lopahti, ruokavalio on pysynyt ja puntari sekä mitat ovat pienentyneet reilusti viimeisten viikkojen aikana. Joten hyvä mä! 

Onnittelen niitä, jotka ovat käyneet töissä, ovat olleet perheensä kanssa ja silti pystyneet toteuttamaan tämän kuurin. Mulle henkilökohtaisesti teetti tuskaa tehdä tätä yksinäänkin silloin kun koulua ei ollut nimeksikään. Saati sitten kun tuo harjoittelu alkoi ja vei kaikki mehut. Mun saavutus on kuitenkin se, että loppuun asti oon dieettiä noudattanut ja lopun kisaväsymyksestä huolimatta olen sitkeästi syönyt sitä saatanan rahkaa ja raejuustoa ja jättänyt syömättä ah niin mieltä kuumottaneet sipsit ja leivät ja pullat. ja suklaan. ja karkit. 

Tiedän kyllä tasan mitä ostan maanantaina. mmm 

Toisaalta tuo mun lepotauko urheilusta teki varmasti hyvää, koska nyt on oikeasti se fiilis, että kuurin jälkeen jatkan omaa urheilua omilla ohjelmilla, lenkillä ja salilla. Ruokailuunkin varmaan otan mukaan hiukan ohjeista, mut mitään dieetti-elämäntapaa tästä ei mulle tule. En edes pysty ymmärtämään niitä ihmisiä, jotka jatkavat tätä dieetistä toiseen. Niin masokistinen mäkään en ole. Toki ainahan tuossa omassa kehossa muokattavaa ois ja aion todellakin tätä kuntoilua ja kuntoon pääsemistä jatkaa, mutta että toisella dieetillä... NOT! Huh.

Ens viikolla ois tarkotus pohtia hyviä ja huonoja puolia dieetistä, sekä onnistuneisuutta omalla kohdalla, sekä tietysti niitä törkeen hyviä tuloksia! 

 

 

Jotenkin siihen aina sortuu, vaikka ei pitäisi. Vertailuahan voi harrastaa kahdella tavalla: negatiivisella ja positiivisella. Valitettavan usein sorrun ensimmäiseen. Luulis, että oppisi jo pian sanomaan omalle peilikuvalleen:
Hei! sä oot onnistunut!
Sen sijaan se aina jotain kautta ajautuu siihen, että huomaan itseni selailevan timmikroppaisia naisia ja huokaisevan masennuksesta. Masennuksesta, koska mieleen tulee vain, että en mä ikinä tuohon yltä.

Välillä onnistun huijaamaan itseänikin niin, että olen positiivisesti kateellinen. Positiivisesti kateellisena katselen niitä samoja timmejä misuja ja hymyillen mietin itsekseni, että tuollainen minustakin tulee. Ja sitä kestää sitten sen tunnin tai kaksi, jonka jälkeen taas totean, että joku muu on tehnyt paremmin ja emmä olekkaan niin hyvä ku luulen.

Voitte uskoa kuinka paljon suoraan sanottuna *ituttaa tällainen ajattelukaava. Sitä on jotenkin muka aivan törkeän vaikea pysäyttää, vaikka haluaisikin. Kun on yli kymmenen vuotta tottunut olemaan se "tynnyri" ja "läski" on hirveän vaikea päästää irti tuosta itsesäälistä. Eniten ärsyttää, että risteilen aina nimenomaan ääripäästä toiseen. Olen joko "tynnyri", joka ei koskaan muutu tai sitten olen supermimmi, joka näyttää (timmiä) persettä kaikille aikanaan haukkuneille ja hymyilee vielä päälle. 

No, Supermimmi taistelee nyt kaikin voimin tuota ärsyttävää masentunutta tynnyri-ääliötä vastaan, kaikki vinkit ovat tervetulleita!

Supermimmin 4. dieettiviikko alkoi hyvissä merkeissä. Kävin eilen, eli tiistaina, Inbody-mittauksessa salilla, ja hymyillen sieltä tepastelin kotiin. Toki, tulokset ei vielä ole mitään täydellisiä, mutta kyllä laittoi hyppimään riemusta, kun lihasta oli tullut hiukan lisää ja painokin tippunut. Mitään järkyttäviä erojahan ne ei olleet, mutta... 

Hymyilyttää silti!

Niinkuin on tullut mainittua, en ole mikään keijukainen, varsinkin jos sortuu siihen vertailuun ja katselee minkä kokoisia ovat muut BC:n osallistuvat. Nyt, kun en sorru vertailuun, olen itse asiassa todella ylpeä itsestäni! Asiat nimittäin voisivat olla paljon huonomminkin. Laitan tuonne loppuun tarkempaa faktaa painosta, pituudesta ym. mutta tähän väliin tahdon kyllä mainostaa noita mittauksen tuloksia! 

Kävin viimeksi mittauksessa viime vuoden syyskuussa ja siihen verrattuna kehitys on ollut toooosi positiivinen. Paino on tuon mittauksen jälkeen pudonnut 2kg ja lihasmassaa on tullut 1,4kg lisää! Ja se on paljon!
Eikä siinä vielä kaikki! Tuo lihasmassan lisääntyminen antaa laskennallisesti painonpudotukseen armoa kokonaiset kolme kiloa. Eli siis aiemmin kun mittaus-laskelmat neuvoivat pudottamaan 17kg, on se nyt vaihtunut tuohon 14kg, josta siitäkin on siis jo se 2kg pudotettu. JES!
Eli siis jos tulokset jatkuvat samalla mallilla - ja nehän laitetaan jatkumaan samalla mallilla - niin lihasta tulee edelleen lisää ja pudotettava paino tällä tavoin pienenee. Näin mä oon se päättäny :D

Ja tuloksethan luonnollisesti motivoi. Ois ihan hirvee hinku päästä tekeen kovaa salia koko ajan. Nyt riittäis paukkuja ja intoa. Toisaalta myös pieni kisaväsymys alkaa hiipimään. Aamuisin lenkille lähteminen on jälleen vaikeaa ja ruoan punnitseminen ketuttaa. Tonnikala ja rahka pursuaa korvista ulos ja muutoinkin ruoat nykyään vaan väkisin mättää naamaansa. Huh. Joten ehkä toi mittaus tuli just oikeeseen paikkaan, jotta tota motivaatioo ei taas tarvitse metsästää jostain. Nyt on niitä faktoja taas, että kyllä sille keholle jotain tapahtuu kun jaksaa painaa! 

Tuosta vähän motivaatiomusiikkia salille, mulle toimii!

Ja nyt ne mitat:

Viikonloppuna oli siis juhlat joihin olin ruokavalion mukaan jo kokannut itselleni valmiiksi ruuan ja ajatellut täysin, etten herkuttelulinjalle lähde, koska pelkään, että se lähtee käsistä. Juhlia edeltävänä iltana mietiskelin pitkän tovin miten tässä nyt kannattaisi toimia. Herkkuhimo vajaan kahden viikon ajalta oli kyllä noussut jumalattomiin lukemiin ja himoitsin kaikkea mahdollista mihin en saanut koskeakaan. Sillä siis oli varmasti osuutta päätökseeni, mutta seison vieläkin tyytyväisenä sen takana mitä päätin, joka on sinänsä harvinaista.

Normaalisti sättisin itseäni tällaisesta päätöksestä ja sortumisesta viikkokausia, mutta nyt en.

Nimittäin, mässäilyn tulos ei ollut se, että olisin tahtonut vetää herkkuja mielin määrin ja kaksin käsin. Siinä nautittuani syntisen hyvää ja järkyttävän hiilaripitoisia herkkuja, tuli yhtäkkiä hirvittävän ällöttävä olo. Kaikkia herkkuja siis maistoin ja söin normaaliin herkutteluuni nähden todella vähän. Silti, puolessa välissä syömistä vatsa tuntui hirvittävän täydeltä ja alkoi päänsärky sekä oksettava olo, koska tuntui siltä, että olisin syönyt hirvittävän määrän ruokaa. Eli ruokavalio on ilmeisesti toiminut! Ja hyvin onkin! 

Tuon kuvottavuuden jälkeen ei tehnyt tiukkaakaan palata takaisin tuttuun ruokavalioon, vaan mielelläni söin raikasta ja silti herkullista omaa ruokaani. Eli kannatti!

Tämä herkkuihin sortuminen ei ollut tämän viikon ainoa vastoinkäyminen. Yläselkä/lapaluiden alue on vihoitellut jo reilun viikon ajan ja alkuviikosta jäi parhaimmillaan yöunetkin melko vähiin kivun takia. Jännäähän tässä on se, että mulla ei todella ole aiemmin ollut mitään varsinaisia vaivoja ainakaan selässä. Nyt se kuitenkin vaivaa edelleen, onneksi on helpottunut jo huimasti, harmi ettei ole mennyt vain suosiolla ohi kokonaan. Tietysti jatkuva reenaaminen ei anna lepoa ärtyneelle lihakselle, joten on varmaan turha kuvitella, että se loppuu ennenkuin pitää kunnon vapaat. No mutta ne saa luvan odottaa dieetin jälkeiseen aikaan! Ainakin toistaiseksi.

Ei malta antaa periksi, pelkään, että pian lopetan kokonaan jos alan lusmuilla. Mulle on hiipinyt semmonen flunssan poikanen kiusaamaan ja muutenkin koko ajan tässä mennään varpaillaan ja edelleenkään aamut eivät ole helppoja, eikä oikeesti puoliakaan ajasta jaksais lähteä sinne salille.  Jotenkin kummasti sinne on sitten kuitenkin tullut vääntäydyttyä ja tyytyväisenä tullut kuitenkin kotiin. Ja kyllä on kannattanut!

Jottei tämä menisi aivan löpinäksi, lyödään vähän tilastoja pöytään!
Kyllä tästä kannattaa jo olla ylpeä! JEsssssssss! Ja ens viikolla jatkuu supermotivoituneena!

2viikon tulokset:
Paino tippunut 2kg
Vyötärö kaventunut 6cm
Koko kehosta lähtenyt yhteensä 17cm!

Toki joo, mun lähtötilanne on niin eri, että on tyhmää edes verrata niihin, mutta ihmismieli on tyhmä. Ainaski mun. Ja ainaski näissä asioissa. Mielenkiintoista kuitenkin, että ihmismieli tahtoo vertailla kaikissa mahdollisissa asioissa itseään toisiin. Kai se on tämä loputon kilpailuhenkisyys, josta mun pitäis opetella pois. Ei riitä, että oon omasta mielestä onnistunut, vaan mun pitää voittaa muut ja olla paras!

Useimmiten tuo on hyvä piirre, koska ei tule tehtyä puolilla tehoilla mitään, vaan antaa aina kaikkensa. Kuitenkin välillä se uuvuttaa aikalailla. Varsinkin pettymysten suhteen on todella hankala pitää oma tsemppi päällä. Kun olen jollekulle hävinnyt, niin masennun ja kuvittelen omaa suoritustani huonoksi. Vaikkei asia niin olisikaan. Ärsyttävää. Eli käytännössä olen itseni pahin vihollinen. On hyvä, että itseltään vaatii paljon, mutta pitää osata iloita omasta suorituksesta ilman vertailua muihin. Voi olla onnistunut myös häviäjänä. Kunhan ei anna periksi! 

Nyt tarvittas niitä keinoja oman voittopakkomielteen hoitamiseen, ideoita? 

Heti jo aamusta meinas tihkasta, kun aamulenkkille piti lähteä, enkä saanut nukuttua kovin hyvin. 
Kävin mielessäni läpi kaikki vanhat tutut tekosyyt: "Sain niin huonosti nukuttua", "jos meenki sit illalla", "vois mennä takas nukkuun ja alottaa BC:n virkeenä" ja "kestääköhän toi polvi kun se oikutteli koko yön".

BLAABLAABLAA! Lopulta lopetin ajattelun ja tein sen mitä oli tarkotuskin. Puin ja ulos vaan. Heti oven ulkopuolella oli jo voittajafiilis! Saati sitten, kun oli enää parisataa metriä takas kämpälle ja hyvä biisi pärähti soimaan niinkuin voiton kunniaksi.

Aamu loppuviimein onnistui siis tosi hyvin. Onneksi ajatukset jäivät vain ajatuksiksi ja toteutus toimi. Aamupala ei sitten ollut ihan yhtä hyvä menestys. Tai loppujen lopuksi oli, mutta sen ruokaohjeen määrän tunkeminen mahaan teetti kyllä työtä. Mä söin aamupalaa valehtelematta varmaan tunnin! Ja sen jälkeen kuvottava ylisyönyt fiilis varmaan tunnin ajan. Tähän kaikkeen on toivottavasti järkevä syy. Huomenna voisin vaikka yrittää taistella paremmin kelloa vastaan, muuten tulee koulupäivinä aikane herätys (klo 5.00), jos ei ala aamupala uppoo nopeemmin.

Taistelua ei kuitenkaan tarvinnut jatkaa aamua pidemmälle, koska ootin ensimmäistä salitreeniä niin innolla. Ja kyllä se kiva ohjelma olikin. Nopeasti se oli ohi, joten siis just täydellinen mulle. Mieluusti panostan täysillä sen reilu puoli tuntia, kuin junnaan yli tunnin. Kiinnostus kerkiää lopahtaa pitkässä ohjelmassa ja sitä turhaan säästelee voimiaan.

Tosin en mä vielä päässyt täysin voimia loppuun kuluttamaankaan, mutta melkein. Painoja täytyy vielä ens kerralla vähän lisätä. No ens viikkoa ootellessa! Muutenkin salitreenien osalta tää viikko varmaan menee paljolti tunnustellessa oikeita painoja ja tekotapoja. Ens viikolla sitten päräytetään kaikki voimat ihan finaaliin joka helvetin treenissä. 

Ensimmäinen päivä onnistuneesti takana, VOITTAJA! JESSSS!!!

Päätin, että jojoilu ja perseily loppuu just tasan nyt, eikä vasta huomenna. Joten saatoin ehkä haukata vähän ison palan urheilukakusta. Nimittäin ilmoittauduin Fitfarmin Bikini Challenge -nettivalmennukseen. Sisusta se ei varmasti tule olemaan kiinni, koska niinkun sen kymmenen kertaa aiemminkin kun mä tahon tehä jotain niin mähän teen. Epäonnistuminen ei ole vaihtoehto.

Tää nyt tuntuukin isolta kakkupalalta, koska törmäsin ensimmäiseen seinään. Samanaikaisesti yritän olla sujuvasti köyhä opiskelija ja silti tuhlailla tälläsiin jumalattomiin nettivalmennuksiin. Eihän se juuri mitään maksanut tuo nettivalmennus itsessään (99e), mutta kun se nyt ei jää siihen, jos meinaa olla tiukka ruokavaliossa ja lisäravinteissa. Auts! Opiskelijan kukkaro kiittää.

Hyvä ettei itku tirahda silmään, kun tutkii noita miljoonaa eri nettisivua lisäravinteineen ja yrittää epätoivoisesti kerätä aineita, jotka olis sekä halpoja, että toimivia. Köyhällä kun ei ole varaa paskaa ostaa. Entä jossen onnistukaan ilman noita aineita, entä jos kaikki kuseekin kun en pysty ostamaan puoliakaan?

Kyllä, puhun kymmenestä kilosta, ja nettivalmennusohjeissa puhutaan maksimissaan kymmenestä kilosta. Ja todellisuudessa, mun laihdutettavat kilot huitelee varmaan lähempänä 20kg. Toivottavasti Jutta ei pahasti suutu. Älkää sitten syyttäkö ohjelmaa, jossen onnistu. Syyttääkää mua mun tyhmyydestä ja kunnianhimosta. En vaan pysty myöntämään itelle, että oisin niin iso, että tartteis alottaa superdieetillä. Ja sitä paitsi, se on sanana tosi oksettava. SUPERDIEETTI. Yäk. 

Vaikka oonkin (VIELÄ!) tämän kokoinen, niin just tän ohjelman valkkaaminen oli mulle tärkeetä. Plus taustaa salilla käymisestä on takana jokunen vuosi. Ja joka helvetin vuosi mä sanon tän saman: 

Nyt on se vuosi,
nyt mä laihdun, 
nyt musta tulee timmi,
nyt musta tulee ihan helvetin hyvännäkönen,
nyt aion tehä itestäni sen näkösen millasena itteni nään.

No mut NYT on se vuosi, taas.

Mutta nyt on se vuosi, kun sanon tän viimeistä kertaa!
Tähän ei oo palaamista! Maanantaina räjähtää!