Ensimmäinen viikko onnistuneesti takana! Jes! Hyvä mä!
Vähän on kyllä meinannut tihkasta, kun on facebook-ryhmässä katsellut muiden 10kg pienempien tuloksia jo pelkästään viikon ajalta, ja musta tuntuu, että mun ruho ei oo muuttunu mihkään. Höh.

Toki joo, mun lähtötilanne on niin eri, että on tyhmää edes verrata niihin, mutta ihmismieli on tyhmä. Ainaski mun. Ja ainaski näissä asioissa. Mielenkiintoista kuitenkin, että ihmismieli tahtoo vertailla kaikissa mahdollisissa asioissa itseään toisiin. Kai se on tämä loputon kilpailuhenkisyys, josta mun pitäis opetella pois. Ei riitä, että oon omasta mielestä onnistunut, vaan mun pitää voittaa muut ja olla paras!

Useimmiten tuo on hyvä piirre, koska ei tule tehtyä puolilla tehoilla mitään, vaan antaa aina kaikkensa. Kuitenkin välillä se uuvuttaa aikalailla. Varsinkin pettymysten suhteen on todella hankala pitää oma tsemppi päällä. Kun olen jollekulle hävinnyt, niin masennun ja kuvittelen omaa suoritustani huonoksi. Vaikkei asia niin olisikaan. Ärsyttävää. Eli käytännössä olen itseni pahin vihollinen. On hyvä, että itseltään vaatii paljon, mutta pitää osata iloita omasta suorituksesta ilman vertailua muihin. Voi olla onnistunut myös häviäjänä. Kunhan ei anna periksi! 

Nyt tarvittas niitä keinoja oman voittopakkomielteen hoitamiseen, ideoita?