Nyt se sitten kävi. Se mitä kaikki odottavat kuin kuuta nousevaa, kun joku päättää lopettaa tupakoinnin, viinan juonnin tai kuten minun tapauksessani, päättää aloittaa kuntokuurin. Repsahdus. Tässä mun tapauksessa kävi vaan rapsahduksen kanssa hauskasti. En nimittäin kadu sitä yhtään, päin vastoin, kannatti! 

aaa111%20574-normal.jpgViikonloppuna oli siis juhlat joihin olin ruokavalion mukaan jo kokannut itselleni valmiiksi ruuan ja ajatellut täysin, etten herkuttelulinjalle lähde, koska pelkään, että se lähtee käsistä. Juhlia edeltävänä iltana mietiskelin pitkän tovin miten tässä nyt kannattaisi toimia. Herkkuhimo vajaan kahden viikon ajalta oli kyllä noussut jumalattomiin lukemiin ja himoitsin kaikkea mahdollista mihin en saanut koskeakaan. Sillä siis oli varmasti osuutta päätökseeni, mutta seison vieläkin tyytyväisenä sen takana mitä päätin, joka on sinänsä harvinaista.

Normaalisti sättisin itseäni tällaisesta päätöksestä ja sortumisesta viikkokausia, mutta nyt en.

Nimittäin, mässäilyn tulos ei ollut se, että olisin tahtonut vetää herkkuja mielin määrin ja kaksin käsin. Siinä nautittuani syntisen hyvää ja järkyttävän hiilaripitoisia herkkuja, tuli yhtäkkiä hirvittävän ällöttävä olo. Kaikkia herkkuja siis maistoin ja söin normaaliin herkutteluuni nähden todella vähän. Silti, puolessa välissä syömistä vatsa tuntui hirvittävän täydeltä ja alkoi päänsärky sekä oksettava olo, koska tuntui siltä, että olisin syönyt hirvittävän määrän ruokaa. Eli ruokavalio on ilmeisesti toiminut! Ja hyvin onkin! 

Tuon kuvottavuuden jälkeen ei tehnyt tiukkaakaan palata takaisin tuttuun ruokavalioon, vaan mielelläni söin raikasta ja silti herkullista omaa ruokaani. Eli kannatti!

Tämä herkkuihin sortuminen ei ollut tämän viikon ainoa vastoinkäyminen. Yläselkä/lapaluiden alue on vihoitellut jo reilun viikon ajan ja alkuviikosta jäi parhaimmillaan yöunetkin melko vähiin kivun takia. Jännäähän tässä on se, että mulla ei todella ole aiemmin ollut mitään varsinaisia vaivoja ainakaan selässä. Nyt se kuitenkin vaivaa edelleen, onneksi on helpottunut jo huimasti, harmi ettei ole mennyt vain suosiolla ohi kokonaan. Tietysti jatkuva reenaaminen ei anna lepoa ärtyneelle lihakselle, joten on varmaan turha kuvitella, että se loppuu ennenkuin pitää kunnon vapaat. No mutta ne saa luvan odottaa dieetin jälkeiseen aikaan! Ainakin toistaiseksi.

Ei malta antaa periksi, pelkään, että pian lopetan kokonaan jos alan lusmuilla. Mulle on hiipinyt semmonen flunssan poikanen kiusaamaan ja muutenkin koko ajan tässä mennään varpaillaan ja edelleenkään aamut eivät ole helppoja, eikä oikeesti puoliakaan ajasta jaksais lähteä sinne salille.  Jotenkin kummasti sinne on sitten kuitenkin tullut vääntäydyttyä ja tyytyväisenä tullut kuitenkin kotiin. Ja kyllä on kannattanut!

Jottei tämä menisi aivan löpinäksi, lyödään vähän tilastoja pöytään!
Kyllä tästä kannattaa jo olla ylpeä! JEsssssssss! Ja ens viikolla jatkuu supermotivoituneena!

omena-mittanauha_dt_18836668_Diavata-nor
 

2viikon tulokset:
Paino tippunut 2kg
Vyötärö kaventunut 6cm
Koko kehosta lähtenyt yhteensä 17cm!